Hyvää aikaista huomenta. Joulukuun 12. päivä. Nopeasti on joulukuu luiskahtanut näinkin pitkälle. Joulun odotus on ikään kuin puolessavälin. Vanhemmiten joulukuu suorastaan supsahtaa ylitse. Kun taas pikkupoikana joulu tuntui etenevän ryömintäkaistalla.
Viime vuonna 12. päivä sattui olemaan 12.12.12. Varmaankin aika moni meni kihloihin/naimisiin tuolloin. Nyt kait lähestytään sitä harkinta-ajan umpeutumista sitten. Tänä vuonna tuollainen numerokikkailu nyt ei ihan onnistunut. Jollei nyt kolmattatoista kuukautta jostain keksitä.
Mutta nyt asiaan. Tänne ei ole tultu juoruamaan jonnin joutavista asioista, vaan tämä on joulukalenteri. Lakki pois päästä, lasittunut katse silmiin ja mielessäsi hyräilet Enkeli taivaata, kun olohuoneen telkkarissa pauhaa MTV Sport uutiset. Luukku löytyi tällä kertaa kalenteriperheen pojan jaloista. Luukku auki jo samalla rutiinilla kuin yksitoista (11) aikaisempaa luukkua. Ja sieltä näytti tulevan sydäntä tällä kertaa. Keski-ikäistä sorminäppäryyttä osoittaen sain sydän-suklaan pois muotista. Mutta mitä ihmettä. Sydämessä oli itse joulupukki lahjasäkkeineen.
Ounou. Tästä syntyykin paniikki. Olemme joulun odottamisessa puolessa välin. Ja tämä vuosi jää kyllä historiaan sen suhteen, kuinka myöhässä me ollaankin lahjojen hankinnassa. Itse asiassa mulla ei ole vielä harmainta haisuakaan, mitä mä lapsille ostaisin. Tässä olen pojalta yrittänyt utsia, mitä hän toivoo joululahjaksi. En ymmärtänyt sanaakaan. Masentavaa. Mä olen aina pitänyt itseäni ajan tasalla olevana, kun on kyse lasten leluista. Mutta nyt juna on jättänyt mut Pieksämäen asemalle ja nään vaan perävalot. Tänä vuonna lapset toivovat lahjoja, joista en ymmärrä yhtään mitään.
Ei muuta kuin pari täsmäkysymystä. Ja pikkuhiljaa alan olla taas junan perässä. Tosin resiinalla pumpaten. Poika haluaa jotain Angry Birds Star Wars-telepodeja. Kävin kaikki mahdolliset verkkosivut paniikissa läpi. Ei löytynyt. Syykin selvisi: Niitä ei ole ilmeisesti tuotukaan meikäläisten markkinoille. Kiva. Mistä lähtien lahjustelu on muuttunut näin omituiseksi? Voihan Posti ja telepodit sentääs. Jotenkin kaipaisin aikaa, jolloin lahjat tehtiin maitopurkista ja kävyistä. Etenkin silloin, kun on laiminlyönyt ostohysterian ja markettikiiman.
Tytön lahjatoiveen arvasinkin: Melkein oikea kissa. Joka joulu on toivottu tuota samaa patterilla toimivaa hökötystä. Muutamat melkein oikeat elukat olikin aikaisemmilta jouluilta ottanut damagea, kun patterit olivat vuotaneet. Patteriluukuissa olisi pitänyt olla sivuvuotosuojat. Tuleekohan tästä joulusta melkein oikea pettymys?
Saas nähdä mitäs tässä noiden lasten lahjojen kanssa käy. Onhan tässä monta päivää vielä jäljellä. Ja tietysti vaimo on yksi eine kleine problemos. Melkein oikea ongelma siis. Tai lähinnä tämä lahjapolitiikka. Koska vaimo on toinen tämän blogin lukijoista, minä kryptaan asiani todella vaikealla salauksella. Ongelmani on siis:
!!!iskajhal nisiatso ätim ,naakaujah elo ie alluM
Tuohan näytti ihan joltain hervantalaisen moskeijan rukouskutsulta luettuna noin.
Mutta tässä on siis aikaa vaikka ja kuinka. Viimeisinä aattoa edeltävinä päivinä meinasin liittyä suomalaiseen paniikkiostajien veljeskuntaan. Jäsenet tykkäävät jonottamisesta. He tarttuvat tuleviin lahjoihin miettimättä hetkeäkään. He ryntäävät massoittain kohti tavararöykkiöitä nähdessään ysiysi-hintoja ja näennäisiä alennusprosentteja. Myös erityisesti Suomi-pestyt halpatuotanto-tavarat ovat paniikkiostajien veljeskunnan tavaramerkkejä. Kalle Päätalon kuolema ja Arto Paasilinnan kohtalo aiheuttivat veljeskunnan jäsenille pieniä ongelmia. Onneksi Mitä Missä Milloin ja Guinnessin suuri ennätysten kirja vielä ovat olemassa. Suomalaiset paniikkiostajien veljeskunnan jäsenet rakastavat kuulla sitä huulilta vapautuvaa vaimeaa pettymyksen ääntä, mikä lahjan avaajalta pääsee, kun erehdyttävästi korurasialta näyttävä paketti paljastuukin poranteräsarjaksi.
Paniikkiostajien veljeskunta – Me heräämme jouluun vielä. Viime tipassa!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti